TURKINHOITO

 

Vanhaenglaninlammaskoiran turkinhoito vaatii pitkäjänteisyyttä, hyviä välineitä ja aikaa jonkin verran, sillä pitkä ja runsas turkki on rodun yksi tyypikäs ominaisuus. Pennut syntyvät useimiten mustina valkoisin merkein, joskus syntyy myös sinisiä pentuja, joiden perimästä tulee tämä turkin- ja pigmentin väri. Väriä kutsutaan todennäköisesti siniseksi sen takia, koska vastasyntynyt sininen on hopeansininen väriltään.

image

Pesu ja kuivaus

Peruspesu: kastele turkki haalealla vedellä ja pese/vaahdota laimealla koirashampoolla, huuhtele huolellisesti ja laita hoitoainetta ainakin tassu- ja mahakarvoihin, joka hetken päästä huuhdellaan pois. Puristele koiran turkista irtovesi pyyhkeellä pois. Älä hankaa, ettei turkki takkuunnu. Koiran voi jättää "valumaan" joksikin aikaa (turkista riippuen 1/2-2h), jotta kuivaaminen föönillä ei kestä ikuisuuksia. Koiraa ei tarvitse pestä kokonaan joka kerta. Likaisten kohtien ja ns. valkoisten osien (kuono, tassut, jalkovälli) pesu riittää.

image

Huolellinen kuivaaminen on ehdottoman TÄRKEÄÄ, muuten iho jää muhimaan kostean karvan alle ja siitä voi herkkä koira saada iho-ongelmia. Kuivaamisen yhteydessä turkki harjataan kampaa apuna käyttäen jakaus kerrallaan pohjaa myöten, kuitenkaan repimättä kaikkea pohjavillaa pois. Takkujen kohdalla ota karvojen juuresta sormin kiinni, ettet tuota koiralle liikaa kipua ja kampaa takku varovasti auki. Voit myös avata takut kokonaan sormin, joka on vielä hellempi vaihtoehto ja sitten harjata irtokarvat pois. Koira nauttii harjaamisesta, jos se tehdään riittävän hellävaraisesti. Muista kuitenkin olla perusteellinen ja käy läpi myös ne paikat, mistä koirasi ei välttämättä tykkää.

Varpaiden välissä olevat karvat leikataan varovasti pois, etteivät ne kerää turhaa likaa ja kosteutta. Nyt on myös hyvä tarkastaa vaativatko kynnet leikkuuta.Aikuinen koira tulee harjata vähintään joka toinen viikko ja pestä tarpeen mukaan. 6kk-1v. iässä koira takkuuntuu huomattavasti herkemmin ja sitä täytyy harjata 1-2 kertaa viikossa. Muistakaa, että säännöllisyys on kaiken A ja O.
Turkinhoitovälineisiin kannattaa panostaa, sillä hyvä harja, kampa ym. helpottavat turkinhoitoa. Harjaksi suosittelemme pitkillä metallipiikeillä olevaa puuvartista harjaa, jossa piikit antavat hieman periksi eivätkä revi turkkia. Piikkien tulee olla riittävän pitkät, jotta ne menevät tarpeeksi syvälle tuuheaan turkkiin. Paras kampa on iso puuvartinen kampa paksuilla metallipiikeillä. Harvoin tarvitsee tiheämpää "takkukampaa". Näiden lisäksi tarvitaan suihkepullo, johon laitetaan tippa hoitoainetta veteen sekoitettuna ja siitä suihkautetaan turkkia harjaamisen yhteydessä. Suihke auttaa takuissa, estää sähköistymistä ja ettei karva katkea (kun on oikeanlaatuinen, karkea turkki, se katkeaa helposti ellei sitä tehdä joustavammaksi mm. hoitoaineilla).

Tarvitaan myös vähintään kahdet sakset. Pienet pyöreäkärkiset anturoiden välikarvojen leikkuuseen ja isommat sakset turkin siistimiseen (mm. varpaiden edestä, sekä tassujen ympäriltä, korvalehtien päistä, takapuolesta jne.). Kynsisakset vielä ja siinä on ne tärkeimmät välineet, joiden avulla lammaskoiran hoito sujuu hyvin. Vastuuntuntoinen kasvattaja opastaa ja neuvoo koirasi elämän varrella myös turkin hoidollisissa asioissa.

ÄLÄ EPÄRÖI KYSYÄ NEUVOA kasvattajalta taikka muilta rodun pitkäaikaisilta omistajilta.

 

Netistä löytyy...

Kuiva, ärtynyt iho koiralla...

Iho-ongelmat kuten kutina, karvanlähtö, infektiot (pyoder- mat), hilseily, ruvet tai punaiset läikät ovat hyvin tavallisia...

 

 

"Happines is not a state to arrive at, but a manner of traveling"